Kansainvälisten asioiden valiokunta

Kansainvälisten asioiden valiokunta toimii osana TYYn kansainvälistä sektoria. Se järjestää kansainvälisen sektorin toimialaan kuuluvaa toimintaa ja tiedottaa siitä, sekä toimii yhdyssiteenä sektorin toimijoiden ja TYYn jäsenistön välillä. Kv-valiokunta tekee yhteistyötä myös TYYn kansainvälisten yhdistysten kanssa. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat esimerkiksi Erasmus Student Network (ESN), International Students of Turku Universities (ISTU) sekä TYYn muut valiokunnat.

Kuvassa kansainvälisiä opiskelijoita tekemässä löytöjä valiokunnan järjestämällä Flea Marketilla 2010.

Kansainvälistä ilmapiiriä kampukselle

Kv-valiokunta pyrkii kansainvälistämään kampusta edistämällä kansainvälisten ja suomalaisten opiskelijoiden kanssakäymistä ja opiskelijoiden vaihtoonlähtöä, osallistumalla kansainvälisten vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden edunvalvontaan, kehittämällä yliopiston ja ylioppilaskunnan englanninkielistä viestintää sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

Vuoden 2010 toiminta

Kevään aikana valiokunta päivitti TYYn oppaan kansainvälisille tuutoreille ja oli mukana kv-tuutoreiden koulutuksissa. Valiokunta pyrkii antamaan TYYn alayhdistyksille ohjeita siihen, miten ne voivat ottaa kansainväliset opiskelijat entistä paremmin huomioon toiminnassaan. Kv-tuutorit ovat keskeisessä roolissa kansainvälisten opiskelijoiden ohjaamisessa mukaan ainejärjestöjen toimintaan.
Valiokunta rohkaisee kansainvälisiä opiskelijoita edunvalvontatyöhön ja suunnitteli keväällä tietopaketin eri kanavista, joiden kautta kv-opiskelijat voivat vaikuttaa ylioppilaskunnassa ja yliopistolla.

Valiokunnan syksy alkoi kansainvälisille opiskelijoille suunnatulla Flea Marketilla, josta saapuvat kansainväliset opiskelijat saattoivat löytää hyödyllisiä kodintarvikkeita Suomen kotiinsa.
Syksyn aikana painatetaan päivitetty alayhdistysten kansainvälisyysopas ja toteutetaan kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille kysely, jonka tulosten pohjalta vaikutetaan heille tarjolla oleviin sosiaalipoliittisiin palveluihin. Lisäksi suomalaisille opiskelijoille järjestetään vaihtoonlähtöilta, jossa vaihdosta olleet jakavat kokemuksiaan vaihto-opiskelua suunnitteleville. Valiokunta on mukana myös Maksuttoman koulutuksen päivän järjestelyissä.

Hae jäseneksi valiokuntaan

TYYn valiokuntien jäsenet valitaan vuosittain edustajiston kokouksessa ja lisäksi kaikki kansainvälisistä asioista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan valiokunnan kokouksiin ja toimintaan. Valiokunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja kokoukset pidetään aina tarpeen vaatiessa englanniksi. Pienemmät työryhmät saattavat pitää kokousten välillä omia palavereitaan.

Sähköpostilista

Lisää tietoa kansainvälisten asioiden valiokunnan toiminnasta saat liittymällä sen ja  kehitysyhteistyövaliokunnan yhteiselle info-listalle, jolla tiedotetaan ajankohtaisista kansainvälisistä asioista ylioppilaskunnassa ja valtakunnallisella tasolla.

Voit myös ottaa yhteyttä valiokunnan puheenjohtajaan Leila Uotilaan, lkuoti(a)utu.fi. Tervetuloa mukaan toimintaan ja kokouksiin!

Kansainvälisten asioiden
valiokunta 2011

Puheenjohtaja: Eero Väisänen

  • Nina Savela (vpj)
  • Katriina Matikainen (sihteeri, tiedotus)
  • Tiina Maisalo (edunvalvonta)
  • Saana Heiskanen (kv-tuutorointi)
  • Leena Mattson (alayhdistykset)
  • Kaarle Kurki (suomalaiset kv-opiskelijat)
  • Susanna Kärkelä (vaihtoonlähtöilta)
  • Ilari Luukkanen (kv-opas)
  • Pessi Marttunen (maksuton koulutus)
  • Antti Kauttonen (nettisivut, kysely kv-tutkinto-opiskelijoille)

Kansainvälisten asioiden valiokunnan toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 (doc)

LiiteKoko
Minutes_1_2010.doc130.5 Kt
Attachment1_1_2010.doc29 Kt
Attachment2_1_2010.doc201 Kt
Minutes_2_2010.doc129.5 Kt
Agenda_6_2010.doc177.5 Kt
Minutes_5_2010.doc135 Kt
Lisätietoja antaa: