Edustajisto
kuva: TYYn edustajisto 2012-2013
Ylioppilaskunnan ylintä päätäntävaltaa käyttää edustajisto, jonka toimikausi on kaksi vuotta. Edustajistossa on 41 jäsentä, jotka valitaan vaaleilla. Vaaleissa voivat äänestää ja asettua ehdolle kaikki ylioppilaskunnan jäsenet. Edustajiston vaalit pidettiin viimeksi syksyllä 2011.
Edustajisto päättää, mitä ylioppilaskunta tekee. Tätä valtaa se käyttää määrittelemällä kuinka paljon rahaa mihinkin käytetään, toisin sanoen hyväksymällä vuoden talousarvion, ja päättämällä mihin asioihin ylioppilaskunta vuoden aikana keskittyy, eli hyväksymällä toimintasuunnitelman. Toimintasuunnitelmaa toteuttamaan edustajisto valitsee hallituksen ja samalla valvoo sen toimintaa. Edustajisto valitsee myös ylioppilaskunnan pääsihteerin ja Turun ylioppilaslehden päätoimittajan.
Edustajisto valitsee johto- ja valiokunnat sekä opiskelijajäsenet yliopiston toimielimiin mm. yliopiston hallitukseen, päättää ylioppilaskunnan jäsemaksusta sekä tekee ylioppilaskunnan periaatteelliset linjanvedot. Kaikki kauaskantoisemmat päätökset kuuluvat edustajistolle, joka voi pidättää itselleen oikeuden päättää mistä tahansa asiasta, joka normaalisti kuuluisi jollekin alemmalle elimelle. Käytännössä edustajiston valtaa rajoittavat vain laki ja ylioppilaskunnan säännöt.
Lukuvuosien aikana edustajisto kokoontuu yleensä kerran kuussa Turku-salissa (Yo-talo A:n toinen kerros). Kokousajoista ilmoitetaan TYYn www-sivuilla. Kaikilla ylioppilaskunnan jäsenillä on oikeus olla läsnä seuraamassa edustajiston kokouksia sekä tehdä edustajistolle aloitteita. Aloitteen tekemiseen riittää sen toimittaminen tiedoksi edustajiston puheenjohtajalle vähintään seitsemän arkipäivää ennen edustajiston kokousta.
Edustajiston kokoukset vuonna 2012-2013
Edustajisto kokoontuu pääsääntöisesti joka kuun viimeisenä keskiviikkona. Edustajisto ei kokoonnu touko-elokuussa.
Edustajiston kokousten esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät täältä.
Uuden edustajiston jäsenet ja vaaleissa ehdolla olleet
Puheenjohtajisto
Edustajiston puheenjohtaja
Ville Valkonen, TuKY
ville.valkonen@utu.fi
044 567 2201
Edustajiston varapuheenjohtaja
Joel Holmen, TYY terveeksi
jmholm@utu.fi
Edustajistoryhmät
Edustajistoryhmät paikkaluvun mukaisessa järjestyksessä:
- TuKY: 9 paikkaa (kauppakorkeakoulu)
- Vihreä lista: 5 paikkaa
- Hybridiaani: 5 paikkaa (matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta)
- TYY terveeksi: 4 paikkaa (lääketieteellinen tiedekunta)
- Lex: 4 paikkaa (oikeustieteellinen tiedekunta)
- Vihreä vasemmisto: 3 paikkaa
- Demariopiskelijat: 3 paikkaa
- Eduxi: 2 paikkaa (kasvatustieteiden tiedekunta)
- Humanistilista: 2 paikkaa (humanistinen tiedekunta)
- Kokoomus: 2 paikkaa
- Soihdunkantajat: 2 paikkaa (yhteiskuntatieteellinen tiedekunta)
Edustajistoryhmien puheenjohtajat ja yhteystiedot
Demariopiskelijat
Jan-Erik Lunden, rpj, jealun@utu.fi
Lassi Vainio, vara-rpj, lassi.vainio@utu.fi
Eduxi
Tanja Amper, rpj, tmampe@utu.fi
Suvi Urhonen, vara-rpj, spurho@utu.fi
Humanistilista
Antti Kaunismäki, rpj, ajkaun@utu.fi
Jarkko Kauppinen, vara-rpj, jarkau@utu.fi
Hybridiaani
Juho Loukonen, rpj, jolouk@utu.fi
Matti Vähä-Heikkilä, vara-rpj, majovh@utu.fi
Kokoomus
Juho Heino, rpj, juhjhe@utu.fi
Jenni Yliaho, vara-rpj, jeylia@utu.fi
Lex
Vesa Puisto, rpj, vvpuis@utu.fi
Sanna Rättyä, vara-rpj, spratt@utu.fi
Soihdunkantajat
Noora Hästbacka, rpj, noohas@utu.fi
Essi Karvonen, vara-rpj, essi.karvonen@utu.fi
https://www.facebook.com/pages/Soihdunkantajat/284340228245677
TuKY
Tommi-Juhani Jokinen, rpj, tommi-juhani.jokinen@tse.fi
Otto Sulin, vara-rpj, otwesu@utu.fi
TYY terveeksi
Joel Holmen, rpj, jmholm@utu.fi
Matti Aronen, vara-rpj, moaron@utu.fi
Vihreä lista
Jaakko Uotila, rpj, jaiiuo@utu.fi
Tikli Loivaranta, vara-rpj, tkmloi@utu.fi
Vihreä vasemmisto
Elias Laitinen, rpj, easlai@utu.fi
Hai Nguyen, vara-rpj, hlhngu@utu.fi
