Ohjesääntö tunnuksista ja huomionosoituksista
Ohjesääntö tunnuksista ja huomionosoituksista
Edustajiston päätös 29.9.2009.
1. Turun yliopiston ylioppilaskunta jakaa tässä ohjesäännössä esitetyin perustein nauhoja ja merkkejä, joiden arvojärjestys on seuraava:
1. sininen kunnianauha, jossa kullattu siipisoihtuaiheinen merkki
2. sininen ansionauha, jossa kullattu siipisoihtuaiheinen merkki
3.siipisoihtuaiheinen ansiomerkki
4. siipisoihtuaiheinen kuntamerkki
5. hallituksen merkki
6. sinivalkoinen kuntanauha.
Lisäksi tässä ohjesäännössä määrätään ylioppilaskunnan lipusta, pienoismerkistä ja pöytästandaarista.
2. Nauhojen ja merkkien jakamisesta päättää ylioppilaskunnan ansiolautakunta. Edustajisto valitsee vuosittain ansiolautakuntaan puheenjohtajan ja viisi jäsentä. Ansiolautakuntaan valittavalla henkilöllä tulee olla ylioppilaskunnan ansionauha. Lisäksi edustajiston puheenjohtaja toimii lautakunnan jäsenenä. Ansiolautakunnan sihteerinä toimii ylioppilaskunnan pääsihteeri.
I Ylioppilaskunnan tunnus
3. Ylioppilaskunnan tunnus on siipisoihtu. Merkin yhteydessä voi myös olla ylioppilaskunnan nimi tai lyhenne.
II Lippu
4. Ylioppilaskunnan lipussa on valkoisella pohjalla keskellä pystysuorassa kultainen siipisoihtu. Sitä ympäröi yläosaltaan avoin kultainen laakeriseppele, jonka alaosassa on harmaa nauha. Avoimen yläosan sulkee viisisakarainen harmaa tähti. Lipun kulmissa on kultaiselle pohjalle ommeltu valkoinen Turun kaupungin vaakunan A-kirjain. Laakeriseppeleen sisällä ja kaupungin vaakunoiden vieressä on hopeisia liljakuvioita. Lipun reuna on keltainen, ripsistä tehty. Ylioppilaskunnan lipun tangon yläpäässä on Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kuntanauha. Nauha sijaitsee välittömästi tangon kärkikoristeen alapuolella liehuen nupista. Kuntanauhan värit ovat tummansininen ja kulta. Kuntanauha on 21 mm leveä ja lipun korkeuden pituinen.
5. Lipun käyttö
Lippua käytetään ylioppilaskunnan toimeenpanemissa juhlatilaisuuksissa ja kunnianosoituksissa. Lippua kannetaan aina sen omassa tangossa. Ilman suojusta kuljetettaessa seuraa lippua kahden ylioppilaan lippuvartio.
6. Kunnianosoitukset
Lippu tekee kunnian valtion päämiehelle, Suomen lipulle, kansallislaululle ja vainajille siten, että se hitaasti lasketaan 45 asteen kulmaan ja välittömästi tämän jälkeen nostetaan ylös. Lippu tekee kunniaa myös Isänmaan kasvot –laululle.
7. Säilytys ja hoito
Lipun säilytyksestä ja hoidosta vastaa pääsihteeri. Lippua säilytetään suojattuna ylioppilaskunnan tiloissa.
8. Lipunkantajien varustus
Lipunkantaja ja lippuvartio käyttävät aina ylioppilaslakkia, lisäksi lippuvartiolla on ylioppilaskunnan airutnauha.
III Nauhat
A Kuntanauha
9. Kuntanauha on 30 mm levyinen sinivalkoinen nauha, jossa on kolme sinistä ja kaksi valkoista raitaa seuraavassa järjestyksessä: 2 mm leveä sininen raita, 9 mm leveä valkoinen raita, 15 mm leveä sininen raita, 2 mm leveä valkoinen raita ja 2 mm leveä sininen raita.
10. Ylioppilaskunnan nauhaa on kaikilla hallituksen ja edustajiston varsinaisilla jäsenillä ja ylioppilaskunnan työntekijöillä oikeus kantaa.
Ansiolautakunta voi harkintansa mukaan antaa ylioppilaskunnan nauhan myös ylioppilaskunnan muille jäsenille sekä myös ylioppilaskuntaan kuulumattomille henkilöille, jotka aktiivisesti ovat osallistuneet ylioppilaskunnan toimintaan tai muuten ovat lähellä ylioppilaskuntaa.
11. Miehet kantavat ylioppilaskunnan nauhaa oikealta olkapäältä rinnan yli viistoon vasemmalle, leveä valkoinen raita ylempänä. Naiset kantavat nauhaa vasemmalta olkapäältä viistoon oikealle tai ruusukkeena vasemmassa rintapielessä. Nauha ei saa koskettaa paljasta ihoa. Juhlapuvussa miehet kantavat nauhaa liivin alla.
Ylioppilaskunnan jäsen kantakoon ylioppilaskunnan nauhaa muitten ylioppilasjärjestöjen nauhojen yläpuolella.
12. Ylioppilaskunnan nauhaa kannetaan tilaisuuksissa, joissa akateemisten järjestöjen nauhoja yleensä kannetaan.
B Kunnia- ja ansionauhat
13. Ylioppilaskunta antaa tunnustuksena entiselle tai nykyiselle jäsenelleen tai muuten erityisen ansioituneelle henkilölle ylioppilaskunnan ja sen päämäärien hyväksi suoritetusta työstä kunnia ja ansionauhoja.
14. Tumman sininen kunnianauha on 8 cm leveä ja siihen kuuluu halkaisijaltaan 6,5 cm leveä kullattu soihtuaiheinen merkki. Tumman sininen ansionauha on 4 cm leveä ja siihen kuuluu halkaisijaltaan 3,3 cm leveä kullattu soihtuaiheinen merkki. Merkkeihin kaiverretaan saajan nimi ja päivämäärä.
Kunnianauhoja jaetaan vuosittain enintään kaksi ja ansionauhoja enintään neljä kappaletta.
15. Kunnia- ja ansionauhoja kannetaan niin kuin ylioppilaskunnan nauhaa, ei kuitenkaan yhdessä ylioppilaskunnan nauhan kanssa. Kunnia- ja ansionauhoja kannetaan ainoastaan suurissa akateemisissa juhlissa.
IV Merkit
A Pienoismerkki
16. Pienoismerkki on halkaisijaltaan 1,5 cm leveä soihtuaiheinen merkki.
17. Kaikki ylioppilaskunnan jäsenet ovat oikeutettuja kantamaan ylioppilaskunnan pienoismerkkiä
18. Pienoismerkkiä voidaan kantaa joko suomalaisessa ylioppilaslakissa tai rintamerkkinä.
B Hallituksen merkki
19. Hallituksen merkki on halkaisijaltaan 3,3 cm leveä siipisoihtuaiheinen merkki.
20. Ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtajilla ja jokaisella hallituksen jäsenellä on oikeus kantaa siipisoihtuaiheista hallituksen rintamerkkiä ylioppilaskuntaa edustaessaan. Merkin pysyvä kanto-oikeus myönnetään ylioppilaskunnan vuosipäivänä.
Hallituksen merkki voidaan antaa hallituksen päätöksellä myös erityisen ansioituneelle ylioppilaskunnan työntekijälle.
21. Merkkiä kannetaan kuntanauhassa tai puvun miehustassa vasemmalla puolella.
C Kuntamerkki
22. Kuntamerkki on halkaisijaltaan 1,7 cm leveä hopeinen siipisoihtuaiheinen merkki ylioppilaskunnan nauhassa.
23. Ylioppilaskunnan tai sen alayhdistyksen toimintaan aktiivisesti osallistuneelle voi ylioppilaskunta antaa tunnustuksena ylioppilaskunnan nauhaan kiinnitettävän siipisoihtuaiheisen kuntamerkin. Ansiolautakunta voi kuulla alayhdistyksiä kuntamerkkejä myönnettäessä.
Kuntamerkkejä jaetaan vuosittain enintään kuusitoista kappaletta.
24. Merkkiä kannetaan kuntanauhassa. Mikäli nauhassa halutaan kantaa myös hallituksen merkkiä, tulee se sijoittaa kuntamerkin alapuolelle.
D Ansiomerkki
25. Ansiomerkki on halkaisijaltaan 1,7 cm leveä siipisoihtuaiheinen merkki ylioppilaskunnan nauhassa.
26. Ylioppilaskunnan toimintaan aktiivisesti osallistuneille voi ylioppilaskunta antaa tunnustuksena ylioppilaskunnan nauhaan kiinnitettävän siipisoihtuaiheisen ansiomerkin.
Ansiomerkkejä jaetaan vuosittain enintään kahdeksan kappaletta.
27. Ansiomerkkiä kannetaan vain ja ainoastaan ylioppilaskunnan nauhassa. Mikäli nauhassa halutaan kantaa myös hallituksen merkkiä, tulee se sijoittaa ansiomerkin alapuolelle.
V Pöytästandaari
28. Ylioppilaskunnan pöytästandaarissa on valkoisella pohjalla, vasemmalta ylhäältä alas oikealle kulkevan ylioppilaskunnan nauhan päällä kultainen siipisoihtu. Siipisoihtu on pohjan keskellä.
29. Ylioppilaskunnan pöytästandaari voidaan antaa ylioppilaskunnan kannalta merkittävälle viiteryhmälle tai ylioppilaskunnan päämäärien hyväksi tehdyssä työssä erityisesti ansioituneelle henkilölle. Pöytästandaarin jakamisesta päättää ansiolautakunta tai hallitus.
VI Erityisiä määräyksiä
30. Kaikkien nauhojen ja merkkien mallikappaleet säilytetään ylioppilaskunnan arkistossa.
31. Ylioppilaskunnan pääsihteeri pitää kunnia- ja ansionauhojen sekä ansio- ja kuntamerkkien saajista luetteloa.
32. Nauhojen ja merkkien kanto-oikeus on pysyvä ja säilyy asianomaisen erottua ylioppilaskunnasta.
33. Tämän ohjesäännön muuttamisesta päättää edustajisto.
34. Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnassa (TuKY) saavutetut ansiot otetaan huomioon Turun yliopiston ylioppilaskunnan huomionosoituksia myönnettäessä. TuKY:n huomionosoitukset ja niiden saajat ovat tasavertaisessa asemassa Turun yliopiston ylioppilaskunnan huomionosoitusten ja niiden saajien kanssa. TuKY:n nauhojen ja merkkien kanto-oikeudet säilyvät.
Tämä ohjesääntö astuu voimaan 1.1.2010.
- Edustajisto
- Hallitus
- Sihteeristö
- Valiokunnat
- Johto- ja toimikunnat
- TYYn edustajat eri elimissä
- Asiakirjat
- Oppaat
- Pöytäkirjat ja esityslistat
- Lausunnot ja kannanotot
- Strategiat ja ohjelmat
- Säännöt
- Ylioppilaskunnan säännöt
- Edustajiston työjärjestys
- Hallituksen työjärjestys
- Henkilöstöohjesääntö
- Matkustusohjesääntö
- Ohjesääntö alayhdistyksistä ja avustuksista
- Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajien valinnasta
- Ohjesääntö tunnuksista ja huomionosoituksista
- Opiskelijan lainakassan ohjesääntö
- Talousohjesääntö
- Vaalijärjestys
- Valiokuntaohjesääntö
- Turun ylioppilaslehden ohjesääntö
- Elokuvatoiminnan ohjesääntö
- Toimintasuunnitelmat ja -kertomukset
- Jäsenmaksu
- Sähköpostilistat
- Materiaalipankki
- Yhteystiedot
- TYY Raumalla
- Edustajistovaalit
- Palaute
