Kirjastobileet Terrakodissa
Kirjastobileet ovat pienimuotoiset Terrakodin syksyn aloittajaiset, joilla toivotaan samalla aktivoitavan TSFS:n ja Tutkan kirjastoja. Kummassakin kun on tapahtunut yhtä ja toista uutta kesän aikana.
Kirjastobileiden alustava ohjelma menee niin, että iltapäivä noin klo 13.00 eteenpäin on varattu erilaisen kirjastoaiheisen sf/f:n ja muun av:n katseluun. Etenkin alkuiltapäivän ohjelmisto on suunnattu ennen kaikkea hard core -kirjastonörteille. :-) Kirjastobileiden tavoitteena on ennen kaikkea tiedottaa kirjastojen olemassaolosta ja tarjota seurojen jäsenille mahdollisuus tutustua kokoelmiin yhdessäolon merkeissä.
Kun vauhtia nutturamenoon on saatu, siirrytään klo 18.00 korvilla tavallisempaan kekkeröintiin. Systeemi menee vanhaan tuttuun nyyttärityyliin, eli jokaisen toivotaan tuovan yhteiseen pöytään syötävää oman maun mukaan. Pukukoodi on vapaa, mutta jokainen saa halutessaan pukeutua bileiden teeman mukaan.
Vieraiden toivotaan tuovan kirppishyllyyn myytävää, jota kautta tuotteet päätyvät kätevästi myyntiin myös Turun kirjamessuilla kuukauden päästä. Tuotteet voivat olla kirjoja, sarjakuvia, tai elokuvia. Ainoa ehto on että ne voi jollain tavalla laskea scifin tai fantasian piiriin.
Iltapäivän ohjelmassa on ainakin:
Desk Set (1957) (103 min.)
http://www.imdb.com/title/tt0050307/
Doctor Who: Silence in the Library (2008) (45 min.)
Twilight Zone: The Library (1985) (18 min.)
Star Trek The Next Generation: Masks (1994) (45 min.)
Muutokset ja lisäykset, etenkin Youtube-sellaiset, ovat erittäin mahdollisia. Iltapäivä aloitettaneen elokuvalla, mutta muuten ohjelman etenemistä katsotaan tarkemmin paikan päällä. Lisäksi mukaan tulevat tutut väliajat, kuten Hesefail- ja kiinalaiastauot.
--
Terrakoti on Yo-talo A:n toisessa kerroksessa sijaitseva, neljän harrastajaseuran ylläpitämä kokoontumistila. Löydät Terrakodin Assarin ullakon naapurista, TYY:n kanslian yläpuolelta. Portaat ylös ja ainejärjestökäytävää vasemmalle. Tervetuloa!
TSFS:n kirjasto sai lisätilaa kun kalustekantaa uusittiin, ja esimerkiksi kaikki englanninkieliset teokset, joita ei aiemmin tilasyistä ollut tilaa pitää esillä, ovat nyt lainattavissa. Kokoelman jaottelua ja lainausjärjestelmää uudistettiin niinikään.
Tutkan kirjasto on puolestaan laajentunut ensi kesän Finncon-Animeconin kunniavieraiden, Nalo Hopkinsonin ja Richard Morganin teoksilla, ja kokoelmista löytyy nyt pääosa kummankin kirjailijan julkaistusta tuotannosta. Teokset ovat lainattavissa ensimmäistä kertaa ensi lauantaina. Kirjaston uudenuutukainen lainausjärjestelmä on sekin vihkimättä käyttöön.
Toimistolla on niin ikään nyt kaikkien toimistolla vierailevien käytössä oleva, _pysyvä_ kirppishylly, josta kuka tahansa halukas voi osaa kirjoja ja asettaa omia tuotteitaan myyntiin. Myös Bookcrossing-vapautuspiste Terrakodille on suunnitteilla.
Kirjastoista lainaamisen edellytyksenä on seuran kuluvan vuoden jäsenyys. TSFS:n Spinitön jäsenyys (sisältää jäsenalennukset ja käyttöoikeuden kirjastoon) on viisi euroa, Tutkan jäsenyys tuttu kaksi euroa.
