Sohon Torwien kevätkonsertti

17.04.2010 - 16.04
Paikka: 
Sigyn-sali
Järjestäjä: 
Sohon Torwet

Turun yliopiston puhallinorkesteri Sohon Torwet ilahduttaa jälleen yleisöään perinteisellä kevätkonsertillaan Sigyn-salissa lauantaina 17.4.2010. Tänä vuonna orkesteri soittaa lauluja Suomesta kautta aikojen sekä kauniita venäläisiä taidemusiikin helmiä. Konsertti alkaa tuttuun tapaan tarkalleen kello 16.04.

Konsertin ensimmäinen puoliaika koostuu pääosin klassisesta musiikista. Orkesteri johdattaa yleisönsä venäläisiin tunnelmiin  muun muassa Aleksei Rimski-Korsakovin Mlada-oopperasta tutulla juhlallisella Procession of the Nobles -kappaleella sekä Reinhold Glièren riehakkaaksi yltyvällä balettimusiikilla Russian Sailor’s Dance. Ohjelmistossa on myös kaksi Oskar Merikannon herkkää sävellystä.

Toisella puoliajalla orkesteri vaihtaa perinteiseen tyyliinsä vapaalle. Luvassa on tunnettuja lauluja aina 1950-luvulta lähtien, orkesterilaisten itse sovittamina. Orkesterin omat upeat laulusolistit tulkitsevat esimerkiksi Juha ”Junnu” Vainion nerokkaita kappaleita ja Brita Koivusen tunnetuksi tekemiä kauniita iskelmiä. Loppua kohden tahti kiihtyy ja Torwet jatkaa yleisönsä hemmottelua 1990- ja 2000-lukujen suurilla kotimaisilla hiteillä.

Tämän vuotisen mieliinpainuvan konsertin johtaa kapellimestari Samuli Nieminen.

Ennakkoliput: TYY:n kanslia ja Sohon Torwet

Liput: opiskelijat 6 €, aikuiset 10 €.

Lisätietoja:
Salla Koskialho
puheenjohtaja
+358 40 702 0227
info@sohontorwet.com

Lisätietoja antaa: