Kansainvälinen tuutorointi

Turun yliopistoon saapuvat kansainväliset opiskelijat voivat halutessaan saada avukseen opiskelijatuutorin. Kansainvälinen tuutorointi käsittää sekä vaihto-opiskelijoiden että tutkinto-opiskelijoiden tuutoroinnin. Tuutoroinnista vastaa Turun yliopisto.

Vaihto-opiskelijoiden tuutorit tuutoroivat pääsääntöisesti oman tiedekuntansa vaihto-opiskelijoita. Tuutori auttaa vaihto-opiskelijaa käytännön asioiden järjestämisessä, kuten pankkitilin avaamisessa ja yliopistolla liikkumisessa. Tuutorin tehtäviin kuuluu myös vaihto-opiskelijan tutustuttaminen suomalaiseen opiskelijakulttuuriin. Tavallisesti vaihto-opiskelijatuutori opastaa kahta tai kolmea ulkomaalaista opiskelijaa vuosittain. Tuutorointi keskittyy syksyn alkuun, mutta osa tuutoreista saa tuutoroitavia myös kevätlukukaudeksi.

Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden tuutorit tuutoroivat oman tiedekuntansa maisteriohjelmissa opintonsa aloittavia ulkomaalaisia opiskelijoita. Tuutorin tehtävä on opastaa uutta kansainvälistä opiskelijaa käytännön asioissa. Tutkinto-opiskelijan tuutorin tehtävässä painottuu erityisesti opiskelijan integroiminen turkulaiseen yliopistoyhteisöön.

Haut vaihto- ja tutkinto-opiskelijatuutoreiksi ovat auki keväisin. Tuutoreille järjestetään yhteinen koulutus ja hyvin suoritetusta tuutoroinnista saa pienen palkkion.

Lisätietoa kv-tuutoroinnista:
Vaihto-opiskelijoiden tuutorointi
Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden tuutorointi