Hakukuulutus: ystäviä ja asennemuutosta

TYYllä on yli sata alayhdistystä, joista vähän yli puolet on aine- ja tiedekuntajärjestöjä ja loput muuhun toimintaan keskittyviä yhdistyksiä. Ainejärjestöjen toiminta ja palvelutarjonta on lähes kaikille opiskelijoille tuttua. Valitettavan harva kuitenkaan tietää kuinka paljon erilaisia muita harrastemahdollisuuksia TYYhyn kuuluminen avaa.
TYYn alla toimii iso joukko korvaamattoman tärkeitä ainejärjestöjä, jotka valvovat edustamansa oppiaineen opiskelijoiden koulutuspoliittisia etuja, järjestävät verkostoitumistapahtumia ja tarjoavat mitä monipuolisempia ja hyödyllisempiä palveluja jäsenistölleen. On kuitenkin huomattavan paljon opiskelijoita, jotka eivät tahdostaan huolimatta koe pääsevänsä mukaan oman ainejärjestönsä toimintaan. Tilanne on ongelmallinen, koska asian voivat korjata vain ainejärjestöjen aktiivit, joiden silmissä ongelmaa ei luonnollisesti useinkaan ole edes olemassa. YTHS:n terveyskyselyn mukaan joka neljäs Turun yliopistossa opiskeleva mies tuntee itsensä yksinäiseksi. Osuus tuntuu uskomattoman suurelta, mutta on hyvä muistaa, että oman ainejärjestön moikkaustuttujen kiireen lomassa esitetyt kuulumiskyselyt eivät poista yksinäisyyden tunnetta.
Vuosi 2011 on alayhdistyssektorilla sosiaalipoliittinen vuosi. Vuoden ensimmäisessä alayhdistysten puheenjohtajatapaamisessa 2.2. perehdytään alayhdistysten rooliin opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäjänä, 10.2. alayhdistysten hyvinvointi/sosiaalipoliittiset vastaavat saavat koulutusta omaan tehtäväänsä ja 16. ja 22.2. alayhdistysten aktiivit jakavat kokemuksiaan ja oppivat lisää alayhdistysten sopo-asioista. Tänä vuonna sopoon kannattaa panostaa, sillä vuonna 2011 toteutetut sopoteot saavat erityisen suuren painoarvon, kun toiminta-avustuksia jaetaan vuoden 2012 keväällä. Toivottavasti taloudellisen kannustimen ohjaamina alayhdistykset saavuttavat myös todellisia sosiaalipoliittisia tavoitteita ja seuraavan terveyskyselyn tulokset eivät enää ole yhtä surullista luettavaa.
Yksi vaihtoehto uuden innostavan harrastuksen tai ihanan ystävän löytämiseksi ovat TYYn alla toimivat harrasteyhdistykset. Monipuolisen liikuntatarjonnan lisäksi harrasteyhdistykset tarjoavat laatuaikaa esimerkiksi videopelien, kansainvälistymisen, partion, purjehduksen, olutkulttuurin, politiikan, kuorolaulun, tasa-arvon, sikaritietouden, orkesterimusiikin, sijoittamisen, pokerin, spr:n, tietokoneiden, viiksien, grillauksen, animen, luomuruuan, kulttuurin, väittelyn, valokuvauksen, teatterin ja roolipelien parissa. Muistattehan, että kaikki TYYn harrasteyhdistykset ovat avoimia kaikille TYYn jäsenille. Lisätietoja: http://www.tyy.fi/alayhdistykset
Tuulia Merivuori
hallituksen jäsen
alayhdistykset ja liikunta
Aikaisemmin blogissa
- Toukokuu 2012 (3)
- Huhtikuu 2012 (3)
- Maaliskuu 2012 (3)
- Helmikuu 2012 (4)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti