Opiskelijoiden kulttuuripääkaupunki 2011

Tässä vaiheessa ei varmaankaan ole enää tarpeellista aloittaa blogikirjoitusta pitkällä sepustuksella siitä, mitä Turku on vuonna 2011. Hieman hiljaisen alun jälkeen kulttuuripääkaupunkihankkeen tiedotus ja markkinointi ovat lähteneet jylläämään, ja liekkilogo sekä käsinkosketeltavat kulttuuripallot lienevät jo kaikille katukuvasta tuttuja. Toivottavasti kaupunkilaiset ja turistit käyvät ensi vuoden aikana nauttimassa kulttuuria runsaasti.
Euroopan unioni on lanseerannut kulttuuripääkaupunkiohjelman lisätäkseen Euroopan kansalaisten vuorovaikutusta ja esitelläkseen Euroopan kulttuurien monimuotoisuutta. Turussa onkin historiaa ja ajan patinaa esiteltäväksi vaikka millä mitalla, ja showta täydentää laaja repertuaari erilaisia taidetapahtumia ja -esityksiä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa ettei ensi vuosi ole pelkkää korkeakulttuuria, muutkin kuin da Vincin tuotannon ulkoa tuntevat ovat tervetulleita mukaan.
Ylioppilaskunta on pyrkinyt herättelemään aine- ja harrastusjärjestöjä ottamaan jollain tavalla osaa yhteiseen kulttuurihankkeseen jo viime vuodesta lähtien. Kuitenkin opiskelijajärjestöille ominainen toimijoiden vaihtuminen aiheuttaa helposti sen, että toimintaa on vaikeaa suunnitella pitkällä aikavälillä. Järjestöt valitsevat näihin aikoihin ensi vuoden toimijansa, ja toimintasuunnitelmaa tehdessä on hyvä miettiä, miten oma järjestö voisi olla mukana. Sen ei tarvitse olla isoa, monimutkaista tai kallista, eikä sen tarvitse olla mistään muusta pois. Sen ei tarvitse olla myöskään erityisen taiteellista, riittää kun se on jotain minkä järjestö voi kokea omakseen ja tehdä sen yhdessä.
Kulttuurijuna ei ole mennyt vielä, pitäkää se mielessä kun ensi vuoden toimintaa suunnitellaan!
Joel Uusi-Oukari
hallituksen kulttuurivastaava
yritysyhteistyö, liikuntapolitiikka
Aikaisemmin blogissa
- Toukokuu 2013 (4)
- Huhtikuu 2013 (5)
- Maaliskuu 2013 (4)
- Helmikuu 2013 (4)
- Tammikuu 2013 (4)
- Joulukuu 2012 (2)
- Marraskuu 2012 (2)
- Lokakuu 2012 (2)
- Syyskuu 2012 (5)
- Elokuu 2012 (1)
- Toukokuu 2012 (3)
- Huhtikuu 2012 (3)
- Maaliskuu 2012 (3)
- Helmikuu 2012 (4)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti