Kehuja yliopiston hallitukselle

Elokuun alussa astui voimaan Turun yliopiston uusi opintojohtosääntö, jossa annetaan määräyksiä opetuksesta, tutkinnoista ja yliopistoyhteisön jäsenten, opiskelijoiden, oikeusturvasta. Johtosääntö korvaa vanhan johtosäännön koulutuksesta ja tutkinnoista, joka oli vuodelta 2004 ja muutettu viimeisen kerran vuonna 2008.
Uudessa johtosäännössä on runsaasti parannuksia, joista myös opiskelijoiden kannattaa olla tietoisia.
Yksi selvistä parannuksista on sivuaine- ja vaihto-opiskelun kirjaaminen johtosääntöön saakka pykälään ”Opiskelijaliikkuvuus”, kun tähän asti ne ovat tavallaan roikkuneet ilmassa. Tutkinnoista halutaan tiedekuntarajat ylittäviä, kansainvälisiä ja opiskelijan tulevaisuudensuunnitelmien kannalta järkevästi räätälöityjä. Nämä ovatkin avainasemassa, kun Turun yliopisto haluaa profiloitua monitieteiseksi ja kansainväliseksi. Jotta tämä olisi tiedekunnille myös kannattavaa, sivuaineopetuksen antamisesta pitäisi tehdä yksi rahoitusperusteista ja sitä voitaisiin säädellä valtakunnan tasolla asti. Täytyy toivoa, että tiedekunnat tekevät tiukoissakin talouden raameissa hyviä linjauksia.
Pitkään opiskelleille tulee mahdollisesti kuumat paikat, kun opintojohtosäännön pykälää passiivirekisteristä aletaan soveltaa. Siksi kannattaa olla tarkkana postinsa kanssa, jos:
- olet aloittanut opintosi vähintään kymmenen vuotta sitten TAI et ole viimeiseen kolmeen vuoteen ilmoittautunut läsnäolevaksi
- jatko-opiskelijana et ole viimeiseen kolmeen vuoteen suorittanut opintoja tai osallistunut ohjaukseen.
Jos edellä mainitut ehdot koskevat sinua, saat syksyn aikana yhteydenoton, jonka mukaan ensi lukuvuonna opinto-oikeutesi siirretään passiivirekisteriin.Tämän välttämiseksi täytyy palauttaa opintosuunnitelma, josta saat tarkemmat ohjeet tiedekunnaltasi. Vuonna 2005 tai myöhemmin aloittaneita passiivirekisteri ei koske opintoaikojen lainmukaisesta rajauksesta johtuen.
Opiskelijoiden kannalta pieniä mutta merkittäviä muutoksia ovat myös mm. opetusohjelmien julkaisemisen takarajojen määrääminen sekä opinto-ohjauksen korostaminen. Nämä toivottavasti tarkoittavat opiskelun suunnitelmallisuuden paranemista ja epätietoisuuden vähenemistä. Opiskelijan oikeusturvaa on parannettu muun muassa suoritusten julkisuuden ja tulosten julkistamisen osalta.
Kaikkiaan opintojohtosääntö on oikein hyvä väline säätelemään opinto- ja oikeusturvakysymyksiä. Toivottavasti se myös kuluu tiedekuntien ja oppiaineiden käytössä. Vaikka monia valtakunnanlaajuisia uudistuksia ja ehdotuksia tulee arvioitua hyvinkin kriittisesti, tässä Turun yliopiston hallitus on onnistunut. Hyvä!
Rauli Elenius
hallituksen jäsen (koulutuspolitiikka)
Aikaisemmin blogissa
- Helmikuu 2012 (1)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)
