Aktiivisen kansalaisyhteiskunnan mahdollistaja

TYYllä on monia alayhdistyksiä. Ainejärjestöt, osakunnat, kansainväliset, aatteelliset ja kaikki muutkin auttavat ylioppilaskuntaa sen lakisääteisessä tehtävässä. Ne toimivat usein opiskelijan ensisijaisena kosketuksena opiskelijaelämään ja muihin opiskelijoihin yleensä. Niiden kautta jokaisella on mahdollisuus ja virikkeitä toteuttaa aktiivista kansalaisuutta. Yhteensä alayhdistyksiä TYYllä on 133.
Ainejärjestöjen tehtäviin kuuluu mahdollisen vapaa-ajantoiminnan lisäksi myös oman aineensa opiskelijoiden edunvalvonta. Tätä tehtävää ainejärjestöt hoitavat pääasiassa oman laitoksensa suuntaan. Parhaassa tapauksessa opetushenkilökunta viettää aikaansa myös opiskelijoiden parissa. Tämä luonnollisesti ylläpitää laitoksilla työtään tekevien ja siellä opiskelevien keskusteluyhteyttä sekä samalla parantaa koko akateemisen yhteisön toimintaedellytyksiä. Ainejärjestöjen tulisi ainakin omalta osaltaan pyrkiä aktiivisesti lisäämään yhteistyötään henkilökunnan kanssa järjestämällä esimerkiksi oppiaineeseen liittyviä keskustelupaneeleita tai vaikka yhteisiä kahvihetkiä.
Ainejärjestöjen ja opiskelijayhdistysten tuikitärkeä rooli näkyy myös itse ylioppilaskunnan toiminnassa ja budjetissa. Toiminta-avustuksia vuonna 2010 haki 110 yhdistystä ja rahaa jaettiin yhteensä 70 980 euroa, noin 20 000 euron lisäys viime vuoteen verrattuna. Ensimmäistä kertaa käytössä oli pisteytysmalli, jossa yhdistysten toimintaa pisteytettiin hakemusten perusteella ja rahaa jaettiin saavutetun pistemäärän mukaan. Pisteytysmalli ja sen käytännön toteutus kehittyvät varmasti jatkossa, mutta jo nyt voidaan sanoa, että lopputulos oli huomattavasti edellistä oikeudenmukaisempi ja järjestelmällisempi.
Millä yhdistykset sitten saavat paljon pisteitä?
Olemalla elinvoimaisia. Opiskelijayhdistyksissä toimii suuri joukko ihmisiä täysin ilman palkkaa tai muita rahallisia etuja. Yhdistysten toiminta-avustushakemuksista näkyi yllättävänkin hyvin se, kuinka suuria eroja myös TYYn alayhdistysten toiminnassa on. Siksi oli hienoa nähdä, kuinka ne yhdistykset, jotka ovat täynnä aktiivisia ja hyvää työtä tekeviä ihmisiä, saivat selkeästi myös enemmän pisteitä. Toiminta-avustukset ovat kuitenkin samalla toiminnan mahdollistajia. Tämä tarkoitus käy ilmi esimerkiksi siitä, että kaikki yhdistykset, jotka toiminta-avustusta hakivat ja olivat hakukelpoisia, saivat tänä vuonna vähintään 100 euron perusosan.
Pisteytysmalli ei kuitenkaan ole suoranaisesti virheetön ja alayhdistysvaliokunta aikookin tämän vuoden perusteella ehdottaa edustajistolle ohjesääntöön joitakin muutoksia. Tulevaisuudessa etenkin filiaalilisään ja sen kriteereihin tulee kiinnittää enemmän huomiota.
Lauri Lahoniitty
TYYn hallituksen jäsen
Alayhdistykset, viestintä
Aikaisemmin blogissa
- Toukokuu 2013 (4)
- Huhtikuu 2013 (5)
- Maaliskuu 2013 (4)
- Helmikuu 2013 (4)
- Tammikuu 2013 (4)
- Joulukuu 2012 (2)
- Marraskuu 2012 (2)
- Lokakuu 2012 (2)
- Syyskuu 2012 (5)
- Elokuu 2012 (1)
- Toukokuu 2012 (3)
- Huhtikuu 2012 (3)
- Maaliskuu 2012 (3)
- Helmikuu 2012 (4)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti