Millainen tuutori sinä olisit?

Vajaat kolme vuotta sitten vaihdoin ensikatseen tuutorini kanssa. Ensimmäisillä opiskeluviikoillani vaikutti siltä, että tuutorini tiesi lähes kaiken yliopistosta, opiskelusta ja ylioppilaselämästä. Häntä seuraten tutustuin opiskelumaailmaan.
Tuutorilla on suuri vaikutus siihen, miten uusi opiskelija pääsee sisään yliopistoelämään. Niin kuin kaiken, myös tuutoroinnin voi hoitaa monella tapaa. Jokainen tuutori on yksilö, ja jokaisesta tuutorointisuhteesta muodostuu omanlaisensa. Luulen kuitenkin, että tuutoreiden yhteinen piirre on sosiaalisuus sekä halu päästä auttamaan ja opastamaan uusia opiskelijoita. Samalla voi tutustua oman oppiaineensa fukseihin.
Uudelle opiskelijalle tuutori on tärkeä linkki yliopistoon. Hän voi olla ainut tuttu kasvo opiskelijayhteisössä ja ehkä koko kaupungissa. Tuutori kertoo, mistä voi ostaa opiskelussa tarvittavat välineet, missä on lähin vessa tai mistä päin kampusta löytyvät parhaat opiskelijalounaat. Lisäksi tuutori neuvoo tai selvittää opiskelun ensimetreillä vastaantulevia kysymyksiä. Hän tutustuttaa uudet tuutoriryhmäläiset toisiinsa ja auttaa pienokaisia pääsemään alkuun opinnoissaan.
Tuutorin näkökulmasta ensimmäiset syksyn viikot ovat erittäin kiireistä aikaa. On suunniteltava lähes minuutintarkka aikataulu, jotta ryhmä ehtii kiertää kaikki opiskelun aloittamisen kannalta tärkeimmät kampusalueen paikat. Tuutori voi myös olla epävarma: Muistanko varmasti kertoa kaiken olennaisen? Tuutori ei ole kuitenkaan yksin. Ennen tuutoroinnin aloittamista ja sen aikanakin apuna on monta tahoa. Tiedekunta järjestää tuutorikoulutuksia ennen syksyä ja myös ylioppilaskunta kouluttaa tuutoreita. Mutta mikä tärkeintä – tuutorilla on tukenaan toisia tuutoreita. Yhdessä suunnittelemalla ja pohtimalla pääsee pitkälle. Ja niin kuin fuksi-tuutorisuhteessakin, myös tuutoreiden kesken kokeneemmat opastavat vasta-alkajia.
Vaikka tuutorilla on vastuuta, saanee hän myös vastapalkkaa. Konkreettiset hyödykkeet ovat tiedekunnan tarjoama palkkio sekä joissakin tiedekunnissa opintopisteet. Sen lisäksi tuutori saa jotain, minkä arvoa ei määritellä rahalla. Tuutori saa esiintymiskokemusta toimiessaan ryhmänsä vetäjänä. Tuutori saa toimintavarmuutta. Tuutori saa oppia itsekin lisää opiskelusta ja opiskelijaelämästä. Tuutori saa ystäviä. Niinpä – omani kanssa olen jo tähän mennessä käynyt muun muassa laskettelemassa ja ulkomailla. Mitä sinä tekisit omien fuksiesi kanssa?
Anna Mäkipää
TYYn hallituksen jäsen
alayhdistykset, ympäristö ja tuutorointi
Aikaisemmin blogissa
- Helmikuu 2012 (1)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti