Perinteinen vappublogi

Opintotuki ei yksinään riitä monellekaan opiskelijalle elinkustannusten kattamiseen. Töitä tehdään opintojen ohella ja usein työnteko ajoittuu iltoihin, öihin, viikonloppuihin ja pyhiin. Opiskeluaikanani olen työskennellyt paitsi useimmat viikonloput, myös pääsiäiset, juhannukset, festariviikonloput, Halloweenit, syntymäpäivät, joulut ja uudetvuodet. Kunnon turkulaisella tulee kuitenkin olla periaatteita, ja sen takia en ole koskaan tinkinyt juhlista jaloimmasta. Se on tietysti vappu!
Vappuna kaupunki elää, ihmiset ovat iloisia ja ympäristö alkaa pitkien pakkasten ja kaamoksen jälkeen taas näyttää vihreältä ja valoisalta. Lukuvuoden opinnotkin alkavat toivottavasti olla pulkassa. Perinteitä riittää joka lähtöön boolikierroksista ja patsaiden lakituksista vappumarsseihin, joita kierretään ilmapalloihin, serpenttiiniin, naamareihin, peruukkeihin, haalareihin ja muuhun asianmukaiseen karnevaalirekvisiittaan varustautuneina. Taidemuseonmäellä valkoista lakkimerta katsellessa hämmentyy vuodesta toiseen siitä, millaista massaa liikuttavat ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan puheen viimeiset sanat: ”Ylioppilaat, lakki päähän!” Tunnelma jatkuu vappupiknikille ja –brunsseille iloisen vilkkaana. Tänä vuonna toukokuun toiseksi osunut sunnuntai onkin varmasti monelle tervetullut lepopäivä ennen arkeenpaluuta. Tuskin 700-luvulla elänyt englantilaissyntyinen nunna nimeltä Valburg eläessään arvasi, kuinka runsain perintein hänen muistoaan Suomessa vielä vaalittaisiin.
Vappu on korostuneen perinteinen juhla, mutta silläkin on eri vuosina omat erityispiirteensä. Notkahtaneen Myllysillan vuoksi Aurasilta pyritään avaamaan mahdollisimman nopeasti avoimeksi liikenteelle, jonka takia Aurakadulla lakituksen jälkeiseen seurusteluun jää huomattavasti totuttua vähemmän aikaa. Toivonkin vapun juhlijoilta yhteistyötä ja ymmärrystä tavanomaisesta poikkeavassa tilanteessa, jotta Taidemuseonmäeltä siirtyminen Liljan patsaalle tai muihin vappuperinteisiin sujuisi aiempaa nopeammin.
Juhlien valmistelu on sujunut hyvin, josta erityiskiitos vapun projektisihteeri Maija Rihkolle. Tänä vuonna tukea tapahtumien järjestämiseen on saatu myös Turun kaupungilta ja poliisilta. Apu on otettu avosylin vastaan ja onkin erittäin mukavaa huomata, että viranomaiset tukevat ylioppilaskuntaa valtavan kaupunkitapahtuman järjestämisessä.
Etsi siis ylioppilaslakkisi kaappien pohjalta ja kiillota se juhlakuntoon, vappu on jo ovella!
Joel Uusi-Oukari
Hallituksen jäsen
Opiskelijakulttuuri, liikunta, yritysyhteistyö
Aikaisemmin blogissa
- Helmikuu 2012 (1)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Vappupiknik
Kuulin, että vappupiknikillä esiintyy tänä vuonna Metallica. Suuri kiitos tästä upealla kulttuurivastaavalle!
Kirjoita uusi kommentti