Urheilujuhlan tuntua

Pari viikkoa sitten Turussa pelattiin ensimmäinen korkeakoulujen välinen urheilumittelö. Vastakkain asettuivat Turun AMK:n ja Åbo Akademin opiskelijat. Lajiksi tähän taistoon oli valikoitunut sisähalliin soveltuva muunnelma amerikkalaisesta jalkapallosta. Tapahtuma keräsi runsaasti huomiota niin korkeakouluopiskelijoiden kuin mediankin keskuudessa ja paikalle pelitapahtumaa oli päätynyt seuraamaan reilut 500 katsojaa. Ensimmäisen Suomessa pelatun korkeakoulujen välisen sisäjenkkifutisottelun, ja Turun herruuden, vei nimiinsä Åbo Akademin joukkue.
Tapahtuman johdosta on herännyt myös kysymyksiä siitä, missä oli Turun yliopiston opiskelijoiden joukkue? Alustavaa kiinnostusta on siis herännyt myös meidän opiskelijoidemme keskuudessa. Tavoitteena onkin ensi vuodeksi korjata asia ja hoitaa taisteluun mukaan joukkue myös yliopiston opiskelijoista. Tapahtuman järjestäjän mukaan ensi vuonna joukkueita olisi mukana myös muista kaupungeista, kuten Helsingistä ja Tampereelta. Näin ollen olisi entistäkin tärkeämpää osoittaa että taistelu- ja yhteishenkeä löytyy myös Turun yliopiston opsikelijoiden keskuudesta!
Varsinainen joukkueen kasaaminen alkaa todennäköisesti syksyllä, mutta jos kiinnostuksesi heräsi ja haluaisit kokeilla amerikkalaisen jalkapallon pelaamista tai valmentamista, voi alustavat kiinnostumisilmaisut lähettää allekirjoittaneelle.
Rattoisaa kevään odotusta!
Ilkka Marja-aho
TYYn hallituksen varapuheenjohtaja
kansainväliset asiat, kaupunkisuhteet
Aikaisemmin blogissa
- Helmikuu 2012 (1)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Haluan
Kiitos mielenkiintoista tietoa
Kirjoita uusi kommentti