Sujuu opiskelu auringonpaisteessakin – jos siihen annetaan mahdollisuus

Useimmille opiskelijoille kesäkuukaudet ovat lomaa tenteistä, luennoista ja labra- tai harjoitustöistä. Kesät vietetään harjoittelussa tai muissa töissä, onnekkaimmat voivat päästä jopa oman alan leivän syrjään kiinni. Jotkut pystyvät viettämään kesän lomaillen ja akkuja ladaten. Kuitenkin opintoaikojen rajauksen aikana monilla on tunne, että kesälläkin kannattaa opiskella, varsinkin jos töitä ei satu herumaan.
Nykyisessä taloustilanteessa kesätyöttömyys uhkaakin tavallista useampaa opiskelijaa, ja kesäopiskelu houkuttaa opintojen nopeuttamisen ja tukien vuoksi. Opintopisteiden rutistaminen saattaa olla jopa ainoa tapa taata kesän (niukka) toimeentulo. Usein opintopistepilvilinnaan tuudittautuvalle on luvassa aimo annos kylmää todellisuutta: kirjatenttejä voikin tehdä vain kahtena päivänä koko kesänä, eikä oman oppiaineen henkilökunta välttämättä innostu ohjaamaan opiskelijaa, kun kesän voisi käyttää tutkimukseen ja opetuksen suunnitteluun.
Tässä vaiheessa opiskelijalle voi tulla äitiä ikävä, sillä Kelan vaatimia opintopisteitä voi olla hyvin vaikea suorittaa millään mielekkäällä tavalla. Niinpä kesätenttipäiviin ilmoittaudutaan tekemään useita tenttejä kerralla. Yksinkertainen vinkki näihin tapauksiin: jos luet sivuainetta toisesta tiedekunnasta, sen tenttipäivä on todennäköisesti eri kuin omassa tiedekunnassasi, joten saat saman tien neljä tenttimahdollisuutta. Kesällä voi opiskella myös avoimessa yliopistossa ja tutkinto-opiskelijat saavat suuren osan opetuksesta puoleen hintaan.
Tänä vuonna yksi TYYn koulutuspoliittisen sektorin tavoitteista on parantaa kesäopiskelumahdollisuuksia. Tiedekunnittain on melko suuria eroja, silloinkin kun niiden opiskelutavat ovat lähellä toisiaan. Kolmas kesätentti sekä esseetehtävät olisivat tervetulleita monille opiskelijoille. Opiskelijoiden täytyy tosin ottaa myös vastuuta omasta opiskelustaan, eikä ”luvattuja” opintosuorituksia pidä jättää tekemättä – ilmoittautumisen jälkeen tenttiin mennään valmistautuneena.
Opetushenkilökunnalta ei voi odottaa tutkimusmahdollisuutensa uhraamista opiskelijoille, mutta on kaikkien etu, jos kesäisin – ja varsinkin lamavuosina – voi nopeuttaa opintojaan myös "kolmannella lukukaudella".
Rauli Elenius
TYYn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava 2010
Aikaisemmin blogissa
- Helmikuu 2012 (1)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti