Yksi yhteinen ylioppilaskunta

Vuoden vaihteessa Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu yhdistyivät uudeksi yliopistoksi. Tässä samassa rytäkässä myös Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) ja Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta (TuKY) yhdistyivät uudeksi, entistä ehommaksi ylioppilaskunnaksi.
Yhdistyminen, niin yliopistojen kuin ylioppilaskuntien, on ollut pitkä prosessi jonka konkretisoituminen tarkoitti yhden projektin loppua ja uuden aikakauden alkua. Yhdistymistä ylioppilaskuntien tasolla alettiin kunnolla valmistella jo reilusti vuoden 2008 puolella kun ylioppilaskunnat yhdessä muodostivat yhdistymisen ohjausryhmän, jonka tehtävänä oli suunnitella yhdistymisprosessista mahdollisimman kivuton ja molempia osapuolia hyödyttävä.
Yhdistymisen yhteydessä tapahtuvat muutokset oli jo hyvissä ajoin kartoitettu ja prosessin konkreettinen toteuttaminen alkoi viime vuonna jo kevään puolella. Konkreettisena merkkipaaluna voidaan pitää ylioppilaskuntien yhdistymissopimusta. Sopimuksen olivat molempien ylioppilaskuntien edustajistot hyväksyneet kokouksissaan ja 18. helmikuuta 2009 sen allekirjoittivat ylioppilaskuntien puheenjohtajat.
Sääntötyöryhmän esityksen ja edustajiston hyväksynnän mukaan yhdistymissopimuksen allekirjoituspäivää tullaan jatkossa viettämään ylioppilaskuntien yhdistymisen vuosipäivänä. Tällä viikolla, torstaina 18.2., on ylioppilaskuntien yhdistymisen ensimmäinen vuosipäivä. Kahden itsenäisen ylioppilaskunnan yhdistymisen kunniaksi nostetaan malja yliopiston päärakennuksen toisessa kerroksessa torstaina kello 16.00. Tällöin myös TYYn lippu päivitetään lisäämällä siihen Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kuntanauha.
Tule myös sinä paikalle nostamaan malja uudelle TYYlle ja juhlistamaan ylioppilaskuntien yhdistymistä!
Ilkka Marja-aho
TYYn hallituksen jäsen
kansainväliset asiat, viestintä
Aikaisemmin blogissa
- Helmikuu 2012 (1)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti