Tasan käy onnen lahjat?

Kiinnotusta kehitysyhteistyötä kohtaan herätellään taas viikolla 17, kun kehitysyhteistyövaliokunnan koordinoima kehitysyhteistyöviikko starttaa teemalla ”vähemmistökulttuuri ja nuoret”. Viikon ohjelma on monipuolinen: viikon aikana järjestetään mm. brasilialainen tanssitunti, näyttelyitä kehitysyhteistyökohteista, teemaluentoja, elokuvailtoja ja kehylounas Unican ravintoloissa.

Monipuolisesta kehytoiminnasta huolimatta kiinnostus kehitysyhteistyöhön on meidän lähes 13000 opiskelijan keskuudessa melko olematonta. Vuosittain jäsenmaksujen yhteydessä vapaaehtoisen avustusmaksun maksaa vain pari tuhatta TYYn jäsentä, vaikka avustussummakaan ei ole suurempi kuin yhden tuopin hinta lähikuppilassa. Miksi näin? Eikö opiskelijoita kiinnosta tasata eroja meidän ja kehitysmaiden välillä? Vai onko kyse yksinkertaisesti siitä, että kehitysyhteistyö on liian vieras käsite? Kaikki vierashan pelottaa, sehän on selvä. Mutta voisiko pelosta yrittää päästä eroon?

Ylioppilaskuntamme toimintabudjetista käytetään tällä hetkellä 0,35% kehitysyhteistyöhön. Tarkoitus olisi nostaa apu 0,7 %:in budjetista. Tähänkään lopputulokseen pääseminen ei kuitenkaan ole ollut itsestäänselvyys. Kiistelty ”nollaseiska” on jakanut mielipiteitä puoleen ja toiseen, ja prosentuaalisen avustusosuuden lisäksi jotkut tahot kiistelevät myös siitä, kuuluuko kehitysyhteistyötä tehdä ylioppilaskunnassa ollenkaan. Ylioppilaskunnan jäseniä kehitysavun antaminen ei luulisi hetkauttavan, kehitysavun nostaminen 0,7 %:in toimintabudjetista kun ei vaikuta opiskelijoiden palveluihin tai jäsenmaksuihin lainkaan.

Kannustan siis kaikkia tutustumaan kehyviikon aikana edes vähän kehitysyhteistyöhön. Ja hieman myöhemmin, kun tulee aika maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu, kannustan vielä enemmän luopumaan yhdestä tuopista lähikuppilassa ja lahjoittamaan summan kehitysyhteistyöhön. Pieni on suurta, ja jokainen voi tasata suuria epäkohtia hyvin vähällä. Yksi kädenojennus ei ole paljoa, mutta suurella joukolla voidaan jo neuvotella!