Vaihtakaa päättäjät

Kevään aikana on aktivoitunut Helsingistä ponnistava aktiivinen Opiskelijatoiminta-niminen aktiiviverkosto. Opiskelijatoiminta herättelee opiskelijoita suoraan toimintaan laajalla rintamalla, mutta on alkuvuoden aikana keskittynyt erityisesti uuden yliopistolakiesityksen kritisoimiseen. Yksi osa tätä kritiikkiä on pettymys opiskelijoiden edustuksellisten elinten, niin Suomen ylioppilaskuntien liiton, ylioppilaskuntien edaattorien ja hallitusten kuin yliopistojen hallinnon opiskelijaedustajienkin toimintaan.
Radiossa Opiskelijatoiminnan aktiivi väitteli yliopistolaista Helsingin yliopiston dekaanin ja opetusministeriön edustajan kanssa. Keskustelussa kosketeltiin edustuksellista demokratiaa, jonka mekanismien aktiivi epäili ainakin yliopistolakikysymyksessä pettäneen. ”Vaihtakaa päättäjät!” kehotti dekaani aktiivia.
Edustuksellisen demokratian toimivuudesta voidaan toki kiistellä, mutta osallistumatta jättäminen on huono protesti. Ne päättävät jotka päättävät. Mahdollisuus vaikuttaa on kaikilla.
Käynnissä olevissa vaaleissa päättäjiä ei tarkkaan ottaen pääse vaihtamaan, sillä nyt valittava TYYn ja TuKYn yhteinen edustajisto toimii syksyn ajan päällekkäin vanhan TYYn edustajiston kanssa. Silti, palautteen antamisen aika on nyt.
TYYn ja TuKYn edustajistovaalit 31.3. klo 10 – 1.4. klo 24 ja 6.4. klo 10 – 7.4. klo 18. Sähköinen äänestys osoitteessa vaalit.tyy.fi.
Aikaisemmin blogissa
- Helmikuu 2012 (1)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti