Heideggerista edarivaaleihin

”Toteuttaminen tarkoittaa: kehiä jokin asia auki olemuksensa täyteyteen, johtaa se esiin olemuksessaan, producere.” -Heidegger, Kirje humanismista, 1946.

Näin siis Martin Heidegger pohtiessaan toiminnan todellisuutta. ”Toiminta on olemukseltaan toteuttamista.” ”Kehiä jokin asia auki olemuksensa täyteyteen.”

Millainen on ylioppilaskunnan olemuksen täyteys? Miten ylioppilaskunta avautuu tästä itsensä toteuttamisen ja olemuksen täyteyden näkökulmasta?

Valehtelisin jos yrittäisin jatkaa tätä blogia loppuun asti näin syvällä tasolla, joten ehkä tämän alustuksen jälkeen on hyvä palata pari askelmaa ylöspäin. Ylioppilaskuntatoiminta on 1800-luvun loppupuolelta asti ollut oleellinen osa suomalaista akateemista kenttää, mutta tänä päivänä ylioppilaskuntien olemus on hieman hukassa. Tai näin ainakin jotkut sanovat. Jäsenyydestään huolimatta moni kokee ylioppilaskunnan hieman vieraaksi monoliitiksi. Mikä siis on tämän yhteisön funktio? Millainen on ylioppilaskuntatoiminnan olemus?

Ylioppilaskunnan juuri on suomalaisen yliopistoyhteisön historiassa, ja siinä periaatteessa, että ylioppilaat ovat yliopistoyhteisön täysivaltaisia jäseniä yhdessä professorien ja muun henkilökunnan kanssa. Yliopistoyhteisössä elää siis joukko ylioppilaita, ylioppilaskunta. Lainsäädännössä ylioppilaskuntien asema on ajan myötä täsmentynyt ja mm. viimeisimmässä yliopistolain uudistuksessa  ylioppilaskuntien tehtävä ja tarkoitus kirjattiin seuraavasti lakiin:

”Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua 2 §:ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.”

Ylioppilaskunnan tarkoituksena on siis edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun liittyviä pyrkimyksiä, mutta kuinka me toteutamme tätä tarkoitusta? Kuinka pääsemme olemuksemme täyteyteen? (No, emme varmaan mitenkään, mutta miten me sinne siis yritämme?) Alayhdistysten, Tylkkärin, kopoilun, sopoilun, kehitysyhteistyön, kunnallispoliittisen vaikuttamisen ja esimerkiksi ESN-toiminnan kautta. Juurikin tällaisilla perustoimintamme muodoilla edistämme omia ja kanssaopiskelijamme pyrkimyksiä sekä valmistamme toisiamme aktiiviseen ja valveutuneeseen kansalaisuuteen.

Kaiken edellä mainitun taustalla olemuksemme kivijalka, ylioppilaskuntatoiminnan oikeutus, on hallinnon demokraattinen toteutus. Ylioppilaskunta-asetuksessa todetaan, ”Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttävät ylioppilaskunnan edustajisto ja hallitus siten kuin ylioppilaskunnan säännöissä tarkemmin määrätään.” ja ”Ylioppilaskunnan jäsenet valitsevat edustajiston suhteellisilla vaaleilla. Ylioppilaskunnan edustajisto asettaa hallituksen.”

Ylioppilaskuntatoiminnan toteuttamisen olemus on siis demokraattinen ja edustuksellinen päätöksenteko. Edustuksellinen edustajistomme päättää siitä, mikä milloinkin edistää parhaiten ylioppilaiden pyrkimyksiä. Edustajisto päättää niistä puitteista, joissa jäsenistö voi ylioppilaskunnassa valmistautua aktiiviseen kansalaisuuteen. Edustajisto päättää siitä mitä ylioppilaskuntatoiminta  on, ja huhtikuussa valittava edustajisto päättää siitä mitä se Turussa vuosina 2010-2011 on.

Jukka Vornanen
Turun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja