YO-talojen remontti

Tälle sivulle kerätään YO-talojen A ja B remonttia koskevaa uutisointia ja materiaalia.

Tämän hetken tiedon mukaan B-talon remontti päästään aloittamaan toukokuun alussa 2012. Ylioppilaskunnan edustajisto päätti kokouksessaan 21.9. että remontin valmistelua jatketaan tilojen nykyisen sijoittelun pohjalta. TYYn kirjasto säilytetään nykyisellä paikallaan yo-talo B:n toisessa kerroksessa B-talon osalta osakuntatilojen remontti toteutetaan pintaremonttina, jolloin nykyisen kaltainen musiikkitoiminta lakkaa tiloissa. TYS selvittää hinnan ratkaisulle, jossa tilat remontoidaan nopealla aikataululla kesän aikana.

*Päivitys 1.10.2012*

Lisätty lokakuun kokoukseen liittyvä Powerpoint-tiedosto ja vuokrasopimusmalli.

*Päivitys 22.3.2012*

TYYn edustajisto käsittelee B-talon remonttia maaliskuun kokouksessaan. Hallitus on valmistellut keskustelun pohjaksi muistion, jossa eritellään vaihtoehtoja tilojen käytön tukemiseksi ja yhdistysten remontin aikaiseksi tukemiseksi. Muistio on nähtävillä tämän sivun alareunan liitetiedostoissa.

*Päivitys 31.10.2011*

Yhdistyksiltä pyydettiin 31.10. pidetyssä sisäisen remonttiryhmän kokouksessa toimittamaan TYYlle marraskuun aikana toiveet siitä, millaista tilaa yhdistys toivoisi nykyisestä osakuntatilasta tai ylemmistä kerroksista. Tämänhetkisten tietojen mukaan vuokra osakuntatiloissa tulee olemaan 6-8 € neliömetriltä, toisen kerroksen 14 neliön huoneessa 12,50 €/m2 ja yhdessä entisessä 20 neliömetrin kokoisessa kerroskeittiössä samoin 12,50 €/m2. Yhdistyksiltä siis toivotaan marraskuun loppuun mennessä arvioita seuraavista asioista:
- Haluaisiko yhdistys oman toimiston? Jaetun toimiston, kenen kanssa? Minkäkokoisen?
- Haluaisiko yhdistys säilytystilaa? Paljonko? Pitääkö huoneen oven lukon lisäksi olla erillinen lukittava tila huoneessa?
- Mitä yhdistys toivoo yhteisiltä tiloilta? Kokoustilaa? Mitä muuta? Tämän hetken suunnitelman mukaan yhteiskäytössä tulisi olemaan vessoja ja yksi tai kaksi keittiötä.
- Tilatoiveissa tulee ottaa huomioon yllä mainitut vuokrat.
- koosteet toiveista voi lähettää osoitteeseen tyy-pj@utu.fi  

*TYYn sisäinen remonttiryhmä*  

TYYn hallitus perusti kokouksessaan 29/2010 TYYn sisäisen remonttiryhmän. Tuolloin ryhmälle annettiin seuraavat tehtävät: Ryhmän tehtävänä on välittää tietoa TYYn alayhdistysten ja jäsenten sekä TYS:n rakennustoimikunnan välillä. TYYn edustajat TYS:n rakennustoimikunnassa raportoivat käymistään keskusteluista remonttiryhmässä ja vievät TYYn remonttiryhmässä esiin nousseita ajatuksia eteenpäin TYS:n suuntaan. Remonttiryhmä kokoontuu vähintään kerran jokaisen rakennustoimikunnan tapaamisen välillä. Lisäksi ryhmä pyrkii aktivoimaan alayhdistyksiä ja jäseniä paremman ylioppilastalon suunnittelemisessa. Tätä tarkoitusta varten ryhmä voi järjestää esimerkiksi keskustelutilaisuuksia, tempauksia, työpajoja tai muuta tarkoitukseen soveltuvaa toimintaa. Ryhmän tehtävänä ei ole antaa yhtenäisiä kommentteja tai toimenpidesuosituksia edustajistolle tai hallitukselle, vaan tuoda esiin alayhdistysten erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Jokaisella TYYn alayhdistyksellä on oikeus nimetä remonttiryhmään yksi jäsen käyttämään yhdistyksen ääntä ryhmässä. Ryhmän puheenjohtajana toimii TYYn hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Ryhmän puheenjohtaja huolehtii toimikunnan koolle kutsumisesta tyyali-sähköpostilistalla, tyy-edustajisto-sähköpostilistalla sekä TYYn nettisivuilla vähintään viisi arkipäivää ennen kokousta. Rakennustoimikunnan kokoukset ovat avoimia kaikille TYYn jäsenille, mikä mainitaan jokaisessa kokouskutsussa. Ryhmän kokoukset nauhoitetaan ja arkistoidaan dokumentointia varten.

Ryhmän kokoukset:
13.10.2010 klo 15.00 Turku-salissa
23.11.2010 klo 15.00 Turku-salissa
9.12.2010 klo 13.00 S-Osiksella
22.2.2011 klo 18.00 TYYn kappelissa
10.5.2011 klo 16.00 Turku-salissa
31.10.2011 klo 17.00 TYYn kappelissa
*13.12. klo 14.15. S-Osiksella *  

*TYS:n rakennustoimikunta* TYS:llä on remonttia valmisteleva rakennustoimikunta, jossa TYYn edustajina ovat Toni Eklund ja Elias Laitinen. 28.4.2011 rakennustoimikunta tutustui osakuntatiloihin ja piti tämän jälkeen kokouksensa 20.5.2011 rakennustoimikunta kokoontui Kesän 2011 aikana rakennustoimikunta sai työnsä päätökseen.  

LiiteKoko
Remonttiryhmän kokous (powerpoint) 01102012.ppt570 Kt
Vuokrasopimus_malli.doc120.5 Kt
Hallituksen remonttimuistio edustajistolle 03/201279.92 Kt
Muistio remonttitavoitteista.pdf94.55 Kt
Taulukko vuokrista.pdf17.08 Kt
Suunnitelma YO-talojen 2.kerroksesta.pdf3.62 MT
kooste_tilatarpeista_2010.pdf32.84 Kt
Lisätietoja antaa: