Porissa ja Raumalla

Rauma

Opekas ry

Rauman seminaarin ensimmäiset opiskelijat perustivat oman oppilaskunnan Toverikunta-nimellä lokakuun 7. päivänä 1896. Toiminta ei ole oikeastaan koskaan loppunut. Alkuvuosina oppilaskunnassa oli jäseniä muutama kymmenen. Vuosisadan aikana jäsenmäärä on noussut yli seitsemään sataan. Opekas ry on tiettävästi Suomen vanhin ainejärjestö.

Opekkaaseen kuuluu noin 700 opiskelijaa viidestä eri koulutuslinjasta, joita ovat teknisentyön-, luokan-, lastentarhan- ja erityislastentarhanopettajaksi sekä varhaiskasvatuksen maisteriksi opiskelevat. Tämä takaa toimivan yhteishengen syntymisen eri opettajaryhmien välillä jo opiskeluaikana.

Suurin ja ehkä näkyvin Opekkaan toiminnan osa ovat tapahtumat. Perinteisiä Opekas ry:n järjestämiä tapahtumia ovat mm. Seminaarinmäen ympärijuoksu, ystävänpäivän rusettiluistelu, sitsit, valmistuvien juhla, erilaiset kuppilaillat ja huhtikuussa Vuosijuhla, jossa Seminaarinmäen vanhat ja uudet opiskelijat ja opettajat juhlivat loistokkaasti sekä paljon paljon muuta.

Raumalla toimii lisäksi kolme ainejärjestöä ja useita muita yhdistyksiä:

Lastopet (lastentarhanopettajien yhdistys)

Lokilta (luokanopettajien yhdistys)

TK-kilta (teknisentyönopettajien yhdistys)

Rausku (Rauman urheilukajastajat)

Qme (Rauman ylioppilasteatteri)

Lisää yhdistyksiä ja toimintaa löydät Opekkaan sivuilta.

 

Pori

Kulma ry

Kulma ry on Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen Porissa opiskelevien pääaineopiskelijoiden ainejärjestö. Kulma perustettiin tammikuussa 2002.

Kulma ry on Turun yliopiston ylioppilaskunnan alayhdistys ja yhtenä tehtävänämme onkin toimia suorana linkkinä Turun yliopiston kotikonnuille. Kulma toimii yhteistyössä myös Porin yliopistokeskuksen yhteisen ylioppilasyhdistyksen Pointer ry:n kanssa. Yhteistyö liittyy lähinnä tapahtumien ja tutoroinnin järjestämiseen. Lisäksi toimimme yhdessä muiden yliopistokeskuksen sisällä vaikuttavien ainejärjestöjen kanssa. Tärkein yhteistyökanava on säännöllisesti pidettävät ainejärjestökokoukset. Vuosittainen merkittävä yhteinen tapahtuma on monipäiväinen akateeminen wappu.

Yhtenä Kulman tärkeimpänä tehtävänä on valvoa kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen opiskelijoiden etuja. Kulma auttaa ja neuvoo myös muissa mieltä askarruttavissa asioissa, kuten asunnon löytämisessä, YTHS:n palveluissa, opintotuen haussa jne. antamalla tietoa tai ohjaamalla viisaampien joukkoon. Laitosneuvoston opiskelijajäsenet tiedottavat opiskeluun liittyvistä asioista jokaiselle laitoksemme opiskelijalle Kulman kautta tai muulla hyväksi katsomallaan tavalla.

Porin Kylterit ry.

Porin Kylterit ry on Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö, jonka jäseniä voivat olla kaikki TuKKK:n Porin yksikössä opiskelevat. Ainejärjestöömme kuuluu johtamisen ja organisoinnin, laskentatoimen, markkinoinnin, yrittäjyyden, kansantaloustieteen, tietojärjestelmätieteen ja yritysjuridiikan opiskelijoita.

Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura

Vuonna 2011 perustettu nörttikulttuuria edistävä seura.

 

Lisäksi porilaisia opiskelijoita kokoaa yhteen ja edustaa Porin yliopistokeskuksen opiskelijayhdistys Pointer ry.

 

 
Yhdistys
Toimiala
Kulttuuriperinnön tutkimus, maisemantutkimus ja digitaalinen kulttuuri
Varhaiskasvatus
Luokanopettajat
Rauman opettajankoulutusyksikön opiskelijat
Opiskelijapalvelut
Kauppatieteet
Kalastus, ulkoilu ja retkeily
Käsityön aineenopettajat