Koulutukset ja PJ-tapaamiset

TYY järjestää vuosittain alayhdistyksilleen koulutusta yhdistystoiminnasta. Perinteisesti tammi-helmikuussa pidetään kattava yhdistystoiminnan perusasioiden koulutuspaketti uusille hallitusten jäsenille. Pakettiin sisältyvät koulutukset ainakin puheenjohajille, taloudenhoitajille, tiedottajille, tapahtumanjärjestäjille sekä toimittajille.

Loppuvuodesta puheenjohtaja- ja taloudenhoitajakoulutuksissa perehdytään erityisesti tilikauden lopun rutiineihin sekä tiedonsiirtoon.

Edellä manittujen lisäksi pyritään myös toteuttamaan toteuttamaan yhdistyksiltä tulevia toivomuksia koulutusten suhteen. Ideoita voi lähettää järjestö- ja tiedotussihteerille tai hallituksen alayhdistysvastaavalle.

Yhdistyspuheenjohtajille järjestetään myös puheenjohtajatapaamisia neljä kertaa vuodessa. Tapaamisissa käsitellään ajankohtaisia ja hyödyllisiä yhdistysasioita, mutta ennen kaikkea tilaisuuksien toivotaan olevan paikka verkostoitumiseen ja vertaistuen antamiseen ja saamiseen.

Viimeisimpien koulutusten ja tapaamisten materiaaleja on ladattavissa tämän sivun alalaidasta. Taloudenhoitajakoulutusten harjoitusten avaamiseen tarvitset Tappio-kirjanpito-ohjelman.

 

Seuraavat koulutukset ja tapaamiset

24.1. Yhdistystoimijan ABC (Calonia klo 16.15.)

31.1. Taloudenhoitajien koulutus sekä kopo/edunvalvontavastaavien koulutus (Calonia klo 16.15.)

2.2. Tapahtumajärjestäjien ja tiedottajien koulutus (Calonia klo 16.15.)

8.2. Sosiaalipoliittisten vastaavien koulutus (Turku-sali klo 16.15.)

9.2. I puheenjohtajatapaaminen (Calonia klo 16.15.)

Koulutuksiin pyydetään ilmoittautumaan kootusti osoitteeseen tyy-jarjestosihteeri@utu.fi

Turun ulkopuolella toimiville yhdistyksille maksetaan matkakorvauksia halvimman kulkuneuvon mukaan yhdelle osallistujalle / yhdistys.

 

LiiteKoko
Yhdistystoimijan ABC2.19 MT
Uusien puheenjohtajien koulutus139 Kt
Toimittajakoulutus105.5 Kt
Tiedottajakoulutus202 Kt
Taloudenhoitajakoulutus I/2011 (perusteet)108.21 Kt
Taloudenhoitajakoulutus I/2011 (perusteet, ppt)49.39 Kt
Taloudenhoitajakoulutus I/2011 Harjoituspohja3.59 Kt
Taloudenhoitajakoulutus I/2011 Kirjausharjoitus3.1 Kt
Taloudenhoitajakoulutus II/2010 (tilinpäätös) 96.75 Kt
Taloudenhoitajakoulutus II /2010 (tilinpäätös, ppt)37.22 Kt
Taloudenhoitajakoulutus II /2010 harjoituspohja3.2 Kt
Taloudenhoitajakoulutus II /2010 Kirjausharjoitus 3.59 Kt
Alayhdistyksen huoneentaulu1.04 MT
TYYn nettisivujen käyttäjäkoulutus alayhdistyksille107.5 Kt
I Puheenjohtajatapaaminen 2011219.74 Kt
II Puheenjohtajatapaaminen 2011 (toiminta-avustukset)89.93 Kt
III Puheenjohtajatapaaminen83.5 Kt
IV Puheenjohtajatapaaminen (mm. alayhdistysilmoitus)84.5 Kt
Rauma 19.10.2011125 Kt
Lisätietoja antaa: