Rauli Eleniuksesta TYYn hallituksen puheenjohtaja 2011
Tiedote 
10.12.2010.
TYYlle uusi hallitus 2011
Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajisto valitsi kokouksessaan 8.12. TYYlle hallituksen vuodeksi 2011.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti yleistä historiaa pääaineenaan opiskeleva 23-vuotias filosofian ylioppilas Rauli Elenius. Elenius on toiminut vuonna 2010 TYYn hallituksessa koulutuspoliittisena vastaavana. Aiemmin hän on toiminut mm. historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:n puheenjohtajana. Elenius edustaa ylioppilaskunnassa Vihreää listaa.
Elenius pitää seuraavan vuoden keskeisenä painopisteenä opiskelijoiden asemaa yliopistoyhteisössä. ”Kiusaamiseen ja opiskelijoiden jaksamiseen täytyy kiinnittää huomiota, sillä tutkimusten mukaan suurella osalla opiskelijoista on ongelmia yhteisöön kiinnittymisessä”, toteaa elenius. ”Samalla haluamme muistuttaa opiskelijoita heidän omasta vastuustaan opintojen etenemisessä ja yhteisöllisyydestä huolehtimisessa”, hän linjaa.
Muina tärkeinä vuoden 2011 kysymyksinä Rauli Elenius näkee kulttuuripääkaupunkivuoden sekä ylioppilastalojen remontin. ”Vahvana opiskelijakaupunkina Turku tarvitsee näkyvää ja kuuluvaa opiskelijakulttuuria ja teemmekin yhteistyötä Turku 2011 -säätiön kanssa, osallistuaksemme kulttuuripääkaupunkivuoteen.” kertoo Elenius ja jatkaa: ”Ylioppilastalojen merkitys TYYn toiminnalle on valtava, ja siksi niiden remontin suunnitteluun osallistutaan aktiivisesti. Myös eduskuntavaalit sekä TYYn omat edustajistovaalit teettävät työtä vuonna 2011.”
TYYn hallituksen jäseniksi valittiin
- valt. yo. Nuppu Ervasti (25, pääaine poliittinen historia ja edustajistoryhmä Soihdunkantajat),
- KTK Milja Henttonen (25, markkinointi, Vihreä lista),
- valt. yo. Joni Kajander (23, poliittinen historia, Soihdunkantajat),
- oik. yo. Lauri Kattelus (21, oikeustiede, ryhmä Lex),
- kauppatiet. yo. Mikko Leino (23, kansainvälinen liiketoiminta, TuKY-lista) sekä
- valt. yo. Tuulia Merivuori (24, valtio-oppi, Kokoomus).
Valittu hallitus käyttää ylintä toimeenpanovaltaa Turun yliopiston ylioppilaskunnassa. TYY on vuonna 1922 perustettu Turun yliopiston opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, johon jokainen Turun yliopiston perustutkinto-opiskelija automaattisesti kuuluu. Jäseniä TYYssä on runsaat 15 000. Toimintaa on Turussa, Raumalla ja Porissa. TYY toteuttaa edunvalvontaa koulutus-, sosiaalipoliittisissa ja kansainvälisissä asioissa sekä yliopistolla että kaupungissa. TYY tarjoaa myös jäsenilleen opiskelija-, kulttuuri- ja liikuntapalveluita sekä alayhdistyksilleen järjestö- ja tukipalveluita.
Lisätietoja:
Rauli Elenius
hallituksen puheenjohtaja (2011)
rauli.elenius@utu.fi
041-432 6777
