TYY hakee kahta opiskelijajäsentä ja heille henkilökohtaisia varajäseniä Turun yliopiston tutkintolautakuntaan

13.08.2010

Yliopistolain ja yliopiston johtosäännön mukaan yliopistossa on tutkintolautakunta, jonka tehtävänä on käsitellä opintosuoritusten (lukuun ottamatta lisensiaatin tutkielmia ja väitöskirjoja) arvostelua ja opintojen tai muulla tavoin osoitetun osaamisen hyväksilukemista koskevat oikaisupyynnöt opintojohtosäännöstä tarkemmin ilmenevällä tavalla.

Tutkintolautakunnassa on kuusi jäsentä, joista neljä edustaa yliopiston opetus- ja tutkimushenkilökuntaa ja kaksi opiskelijoita. Lisäksi kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtajana tulee toimimaan professori Jaakko Ossa oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Tutkintolautakunnan toimikausi on neljä vuotta, opiskelijajäsenten kuitenkin vain kaksi vuotta.

Turun yliopiston tutkintolautakuntaan haetaan kahta opiskelijajäsentä ja heille henkilökohtaisia varajäseniä ajalle 1.8.2010-31.7.2012.

Aiempi kokemus tutkintolautakunnassa toimimisesta ja opintosuoritusten arvostelusta katsotaan eduksi. Valinnassa kiinnitetään huomiota yliopiston tiedekuntien ja muiden yksiköiden sekä sukupuolten laajapohjaiseen edustavuuteen.

Haku Turun yliopiston tutkintolautakuntaan avautuu 13.8.2010. Tutkintolautakuntaan haetaan lomakkeella, joka on tämän kuulutuksen liittenä (linkki tässä). Täytetty lomake pyydetään toimittamaan perjantaihin 3.9.2010 klo 12.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen tyy-koposihteeri@utu.fi.

Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee opiskelijajäsenet tutkintolautakuntaan keskiviikkona 8.9.2010 pidettävässä kokouksessa.

Turussa 13.8.2010