TYYn uudet tuettavat kehitysyhteistyökohteet valittu

13.04.2010

TYYn hallitus päätti kokouksessaan 25. maaliskuuta 2010 kehitysyhteistyövaliokunnan esityksestä lukuvuosien 2010-2011 ja 2011-2012 tuettavat kehitysyhteistyökohteet. Tuettaviksi kehitysyhteistyökohteiksi valittiin TYYn Meksiko-hanke, Suomen pakolaisavun aikuiskoulutushanke Ugandassa sekä JYYn Intia-hanke.

TYYn Meksiko-hanke
TYY toteuttaa vuosina 2010-2012 kehitysyhteistyöhankkeen Wixarika-alkuperäiskansan parissa. Hanke toteutetaan yhteistyössä meksikolaisen alkuperäiskansojen oikeuksia ajavan AJAGI-järjestön kanssa, jonka kanssa TYYllä on jo toimivaksi todettu kumppanuussuhde. Hankkeen tavoitteena on kehittää yhteisön kykyä hallinnoida metsäalueitaan talouden, yhteisön ja ympäristön kannalta kestävällä tavalla sekä aloittaa näitä tavoitteita tukeva koulutus yhteisön alueelle perustettavassa toisen asteen koulussa. Kouluun luodaan hankkeen tuella luonnonvaroihin erikoistuva teknillinen opetusohjelma.

Nykyisin ongelmana on se, että Wixarika-alkuperäiskansan omat kestävän kehityksen mukaiset arvot ja näkemykset luonnonvarojen hyödyntämisestä ja suojelusta poikkeavat yhteisön alueella Meksikon valtaväestön toimesta harjoittamasta taloudellista voittoa korostavasta metsänhoidosta. Yhteisön saadessa hallinta- ja käyttöoikeuden ympäröiviin metsäluonnonvaroihin edistetään ympäristönsuojelun lisäksi paikallisdemokratiaa ja paikallistaloutta sekä alkuperäiskansankulttuuri-identiteetin säilymistä.


Suomen Pakolaisavun aikuiskoulutushanke Ugandassa

Ugandassa asuu väliaikaisesti runsaasti pakolaisia monista lähialueen maista, erityisesti Kongon demokraattisesta tasavallasta. Suomen Pakolaisavun aikuisten luku- ja kirjoitustaitohanke Ugandan Kyaka II:ssa on alkanut vuonna 2007. Hankkeeseen sisältyy omalla äidinkielellä järjestetyn peruskoulutuksen (luku-, kirjoitus- ja laskutaito) lisäksi englannin kielen opetusta, business-koulutusta sekä kansalais- ja yhteiskunnallisiin asioihin liittyvää opetusta.

Tarkoituksena on antaa pakolaisille eväitä parempaan elämään, jotta elämä helpottuisi palatessa takaisin kotimaahan. Monet pakolaiset ovat kotimaassaan jääneet täysin vaille peruskoulutusta, tai koulunkäynti on aiemmin keskeytynyt. Tavoitteena on pakolaisten uuden elämän vahvistaminen, köyhyyden vähentäminen sekä omatoimisuuden tukeminen.


Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Intia-hanke

JYYn ja Bal Rashmi Societyn yhteinen kehitysyhteistyöhanke Intian Rajasthanissa, Bijoliyassa alkoi virallisesti 1.3.2010. Projektin tavoitteena on naisten ja lasten voimaannuttaminen erilaisten toimintojen keinoin sekä Bijoliyan kyläyhteisöjen kehittyminen kokonaisuudessaan. Toimintoja ovat muun muassa lasten kesäleirit, erilaisten naistenryhmien perustaminen ja mikroluotot, joiden avulla naiset voivat aloittaa pienyritystoiminnan.

Naisten lukutaidottomuus on Bijoliyassa yleistä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että tytöt lopettavat koulun varhaisessa vaiheessa, koska he menevät naimisiin tai perheessä on poika, jonka koulunkäyntiä halutaan tukea enemmän. Hankkeella pyritään kannustamaan lapsia ja erityisesti tyttöjä koulunkäyntiin. Intiassa on olemassa laki, joka takaa kaikille ilmaisen peruskoulutuksen, jolloin perheen varallisuus ei ole koulunkäynnin este. Hankkeen yhtenä tarkoituksena on kasvattaa kyläyhteisöissä ihmisten tietoisuutta näistä oikeuksista. Naisten voimaantumisella tarkoitetaan tietoisuuden kasvamista heille kuuluvista oikeuksista, sekä sosiaalisen statuksen kohottamista perhe- ja kyläyhteisöissä.  
 

Voit tukea TYYn kehitysyhteistyökohteita maksamalla 1-3 TYYn kehitysyhteistyömaksua jäsenmaksusi yhteydessä tai vapaavalintaisen summan keräystilille.

 

Lisätietoja:

TYYn kansainvälisten asioiden sihteeri Anna Kahra, tyy-kvsihteeri@utu.fi

TYYn hallituksen kehitysyhetistyövastaava Hannele Karilainen, tyy-sopo@utu.fi