Ylioppilaskunnat: Lehikoisen työryhmän ehdotukset sujuvoittaisivat koulutusjärjestelmää

22.03.2010

Tänään julkaistussa Anita Lehikoisen johtaman opetusministeriön
työryhmän muistiossa on paljon hyviä uudistusehdotuksia.
Aalto-yliopiston, Helsingin, Jyväskylän, Tampereen ja Tampereen
teknillisen sekä Turun yliopistojen ylioppilaskuntien mielestä
esimerkiksi opinto-ohjauksen, kesäopintojen ja opiskelijoiden
hyvinvoinnin parantaminen ovat erittäin kannatettavia ja toimivia
toimenpiteitä opiskeluaikojen lyhentämiseksi.

Toisen asteen koulutuksen opinto-ohjaus on jo pitkään ollut suomalaisen
koulutuksen kipupiste. Ylioppilaskunnat pitävät toisen asteen
opinto-ohjauksen parempaa resursointia sekä henkilökohtaisen
jatkokoulutussuunnitelman tekemistä toimivina tapoina tukea suomalaisia
nuoria hyvälle työuralle. Erityisen kiitettävää on huomion
kiinnittäminen opiskelijoiden tukemiseen ja hyvinvointiin vielä
korkeakouluaikanakin - opintopsykologeja ja parempaa ohjausta on
kaivattukin.

Ylioppilaskunnat pitävät ongelmallisena opiskelijavalintojen tekemistä
pääosin ylioppilastodistusten arvosanojen perusteella. Pienissä
valintakiintiöissä ylioppilastutkintoon pohjautuva valinta ei erottele
hakijoita riittävästi, eikä myöskään huomioi soveltuvuutta esimerkiksi
taidealoilla. Uravalinta ei saa olla kiinni yhdestä lyhyestä
elämänvaiheesta tai pahimmillaan ainereaalin valinnoista. Lisäksi
ylioppilastutkinnon painottaminen asettaa hakijat eriarvoiseen asemaan
riippuen siitä, missä lukiossa he ovat suorittaneet
ylioppilastutkintonsa. Vaikka todistuksen painoarvoa maltillisesti
lisättäisiin, on pääsyn yliopistoon tulevaisuudessakin oltava
mahdollista myös valintakokeen kautta.

Julkisen keskustelun jälkeen työryhmä on siirtänyt koulutuksen
maksuttomuutta koskevat kehitysehdotukset pois varsinaisesta muistiosta
erilliseen liitteeseen. Tämän vuoksi julkisuudessakin on lähes
unohtunut, että erilaisia maksullisuuden malleja käsitellään edelleen
realistisina vaihtoehtoina. Tämä suomalaisen yhteiskunnan kannalta
merkittävä keskustelu tulee käydä julkisesti ja poliittinen vastuu kantaen.

Lopuksi ylioppilaskunnat kiittävät työryhmää paremmasta tuesta
ympärivuotiselle opiskelulle. Erityisesti taloudellisen taantuman
aikoina kesäopetuksen tarve korostuu, eikä se tarpeetonta ole hyvinäkään
kesätyövuosina. Ylioppilaskuntien mielestä raportti antaa hyvän pohjan
koulutusjärjestelmän kehittämiselle

Eri puolilla Etelä-Suomea 18.3.2010

Katri Korolainen-Virkajärvi
Hallituksen puheenjohtaja, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta

Johanna Pietiläinen
Hallituksen puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Aleksi Rantala
Hallituksen puheenjohtaja, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta

Jyri Vuorinen
Hallituksen puheenjohtaja, Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Elias Laitinen
Hallituksen puheenjohtaja, Turun yliopiston ylioppilaskunta

Janne Peltola
Hallituksen jäsen, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Lisätietoja:

Matti Tujula (hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka)
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, kopot@hyy.fi, 050 543 9611

Hannu Heikkilä (hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka)
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, hannu.heikkila@jyy.fi, 050 361 5150

Timo Perälä (hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka)
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, timo.perala@tamy.fi, 050 3599 806

Rauli Elenius (hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka)
Turun yliopiston ylioppilaskunta, tyy-kopo@utu.fi, 041 4326 777

Janne Peltola (hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka)
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, janne.peltola@ayy.fi, 040 515 3974