TYYn esteettömyystyöryhmään haetaan jäseniä 15.3.2010 alkavalle yksivuotiskaudelle
Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomen korkeakoulut ovat jälkijunassa
esteettömyystyössä. Vakiintuneet ja yhtenäiset palvelut puuttuvat
korkeakouluista, myös Turun yliopistosta. Toiminnan rahoituspohja ei ole
vakiintunutta ja se on usein projektiluonteista, eikä Suomessa ole
olemassa erillistä korkeakouluja koskevaa yhdenvertaisuuslainsäädäntöä.
Tämän seurauksena opiskelijat saavat tarvitsemiaan palveluja
vaihtelevasti, käytännöt palveluiden toteuttamisessa ja sisällössä
vaihtelevat yliopistojen sisällä ja välillä, eikä tietoa palveluista ole
saatavilla riittävästi. Käytännöt ovat vielä liian usein riippuvaisia
yksittäisten ihmisten hyvästä tahdosta. Tämän vuoksi opiskelijan
oikeusturva voi vaarantua. Turun yliopisto on edelleen Suomen ainoa
yliopisto, jossa toimii vammaisasiamies.
Esteettömyystyöryhmä toimii aktiivisesti yhteistyössä TYYn
sosiaalipoliittisen sihteerin ja Turun yliopiston vammaisasiamiehen
kanssa ja pyrkii vaikuttamaan siihen, että esteettömyystyö vakiintuisi
osaksi yliopiston toimintaa. Työryhmä käsittelee kokouksissaan
ajankohtaisia vammaisopiskelijoiden oikeuksiin liittyviä kysymyksiä,
järjestää koulutuksia ja keskustelutilaisuuksia yhteistyössä
ylioppilaskunnan muiden toimijoiden kanssa. Ryhmä myös vaikuttaa
yliopiston asenneilmapiiriin tiedotuskampanjoin. Ryhmä herättelee
valtakunnallisesti keskustelua Suomen korkeakoulujen esteettömyystyön
vakiinnuttamisen puolesta. Työryhmän jäsenille järjestetään koulutusta
maalis- ja huhtikuussa.
Työryhmään haetaan puheenjohtajaa ja 5-7 opiskelijajäsentä, jotka ovat
kiinnostuneita ja motivoituneita toimimaan vammaisopiskelijoiden
oikeuksien puolesta. Eduksi katsotaan kokemus järjestötyöstä.
Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa TYYn kansliaan tai
sähköpostitse osoitteeseen tyy@utu.fi 5.3.2010 klo 12.00 mennessä. TYYn
hallitus tekee päätöksen työryhmään valittavista henkilöistä 11.3.2010
kokouksessaan.
Lisätietoja: sosiaalipoliittinen sihteeri Minttu Naarminen,
tyy-soposihteeri@utu.fi, p. (02) 276 9614
