Maanantaimaili, viikko 48

23.11.2009
  • JUKKA VORNANEN SYL:N HALLITUKSEEN 2010
  • UUDEN EDUSTAJISTON KOKOUS TO 26.11.
  • NYYTI-ILTA 24.11.
  • KESKUSTELUTILAISUUS: "MINÄ, LAULAJAT JA TIETÄJÄT ELI MITEN LÖYSIN ITSENI KALEVALA-NÄYTTELYSTÄ"
  • VALIOKUNTIEN KOKOUKSET
  • TOTUUKSIA

JUKKA VORNANEN SYL:N HALLITUKSEEN 2010

TYYn hallituksen puheenjohtaja Jukka Vornanen on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäseneksi vuodeksi 2010.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Parpala Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnasta (KY). Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Ville Impiö (Oulun yliopiston ylioppilaskunta), Hannu Jaakkola (Kuopion yliopiston ylioppilaskunta), Laura Keski-Hakuni (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta), Juha Töyrylä (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta) sekä Anni Vesa (Lapin yliopiston ylioppilaskunta).

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella venähti tänä vuonna lähes kolmannen vuorokauden puolelle. Kokouksen teki erityisen pitkäksi se, että liitto hyväksyi kokouksessa uuden poliittisen linjapaperinsa. SYL julkaisi myös liittokokouskannanoton, jossa toivotaan, että ammattikorkeakouluopiskelijat pääsisivät Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n terveyspalvelujen piiriin.

UUDEN EDUSTAJISTON KOKOUS TO 26.11.

TYYn uuden edustajiston marraskuun kokous pidetään torstaina 26.11. klo 18.15 Turku-salissa. Esityslistalla on mm. päivitetyn linjapaperin hyväksyminen, toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodeksi 2010 sekä jäsenmaksun suuruudesta päättäminen lukuvuodeksi 2010-2011. Lisäksi edustajiston puheenjohtaja tulee esittämään, että edustajisto valitsee työryhmän toteuttamaan TYYn kirjaston kehitystoimenpiteitä.

Esityslista liitteineen löytyy täältä: http://www.tyy.fi/node/451

NYYTI-ILTA 24.11.

Seuraava Nyyti-hengailuilta järjestetään huomenna tiistaina 24.11. klo 17-20 Parkilla. Hengailuillan ohjelma on täysin vapaamuotoinen, eli juuri sellainen kuin itse haluat. Keskustelua siivittämään tarjotaan kuppi kahvia, teetä tai mehua.

KESKUSTELUTILAISUUS: "MINÄ, LAULAJAT JA TIETÄJÄT ELI MITEN LÖYSIN ITSENI KALEVALA-NÄYTTELYSTÄ"

Kulttuurivaliokunta ja Wäinö Aaltosen museo ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tarkoituksena on synnyttää hedelmällistä vuorovaikutusta Turun yliopiston opiskelijoiden ja taidemuseokentän välillä.

Yhteistyön ensimmäisenä muotona on nyt syksyllä 2009 järjestettävä keskustelutilaisuuksen sarja, jossa viisi Turun yliopiston tutkijaa sekä taiteilija Marita Liulia kertovat suhteestaan taiteeseen ja museoihin.

Keskiviikkona 25.11. klo 16-18 on vuorossa Annamari Konttinen aiheella "Minä, laulajat ja tietäjät eli miten löysin itseni Kalevala-näyttelystä".

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita!

VALIOKUNTIEN KOKOUKSET

Edunvalvontavaliokunta, ti 24.11. klo 14.15, Turku-sali

TOTUUKSIA

Ne teurastaa vuohia ja tekee lihasta vuohenjuustoa.
Hamza, 7 vuotta

Eikä, vuohenjuusto tehdään itse asiassa lehmänmaidosta. Ei lihalla ole mitään tekemistä juuston kanssa.
Tiril, 8 vuotta

Mummin kissa on kastroitu. Eläinlääkäri ja yksi veterinääri leikkasi siltä pois takapuolen. Se raivostu siitä.
Tina Sofie, 7 vuotta

Ei niiltä leikata pois takapuolta, niiltä otetaan pippeli.
Pia Sophie, 6 vuotta

Eikä kun pallit. Meidän kissalta leikattiin pois pallit vaikka se oli naaraskissa. Voit vaan kuvitella miten kalliiksi se tuli. Se oli pyörryksissä melkein kahdeksan tuntia sen jälkeen.
Lars, 7 vuotta

(Unni Lindell: Krokotiilit eivät puhu suomea, 2006)